Akac-tanya logo

Akác-tanya tarjoaa maastoratsastusta kaikentasoisille ratsastajille ympäri vuoden. Ammattitaitoisten ja suomenkielisten vetäjien ohjeistuksella kaikki pääsevät tutustumaan maastoihin ja hevosiin turvallisesti. Ratsastusryhmät jaetaan tason mukaan ja vetäjät auttavat valitsemaan kullekin sopivan hevosen.

Niin rauhallisetkin kuin reippaatkin lenkit onnistuvat maastovarmojen luottoratsujemme kanssa ratsastajien toiveiden ja tason mukaisesti. Hevosistamme löytyy monen kokoista ja näköistä menijää kaikkien makuun.

Ratsastajien vuorokausi hintaan kuuluu pääsesongin aikana, eli huhtikuusta lokakuuhun n. kolme tuntia ratsastusta päivässä. Menemme kaksi kertaa päivässä n. puolentoista tunnin lenkin tai kerran päivässä kolmen tunnin retken, riippuen ratsastajien toiveista ja muusta ohjelmasta. Kolmentunnin retkiä suosittelemme aktiivisesti ratsastaville, vähintään kohtalaisen peruskunnon omaaville henkilöille.

Talvikaudella ratsastajien vuorokausi hintaan kuuluu kerran päivässä yksi noin puolentoista tunnin lenkki. Paikan päältä voi halutessaan ostaa lisäratsastuksia mikäli varaustilanteemme niin sallii. Lisäksi voimme järjestää kesällä valmiille ryhmille (6-8 hlöä) mieleenpainuvia useamman päivän vaelluksia, sekä päiväretkiä joissa syömme lounaan metsän siimeksessä. Kysy näistä lisää sähköpostitse tai paikan päältä.

BB

Sukupuoli: ruuna
Syntymävuosi: 2008
Rotu: Morganinhevonen

BB on vetäjämme Iinan hevonen käytössä. Utelias jokapaikanhöylä Italiasta. Saapui samaan aikaan Akác-tanyalle Fickón kanssa.

Risto

Sukupuoli: ruuna
Syntymävuosi: 2002
Rotu: furiózó

Risto on todellinen herrasmies ja rouvaratsastajien unelma. Hänen liikkeensä ovat tasaiset ja pehmeät. Risto on varmajalkainen ja yksi parhaimmista luottoratsuista.

Furiózó polveutuu täysveriorista, joka tuotiin Unkariin 1800-luvulla. Se jätti yli 100 jälkeläistä, joita käytettiin siitokseen. Furiósóa voidaan käyttää kaikissa ratsastuslajeissa. Rotu sopii myös ratsastushevoseksi.

Fickó

Sukupuoli: ruuna
Syntymävuosi: 2005
Rotu: Unkarilainen puoliverinen

Fickó on ujo mutta utelias laiskanpulskea työmies. Hän tarvitsee hellää ja varmaa käsittelyä. Fickó on BB:n henkivartija ja sielunkumppani.

Muki

Sukupuoli: ruuna
Rotu: unkarilainen puoliverinen 

Pieni suuri poni, joka omaa hevosmaiset askeleet ja nopeuden. Mutkaton poni, joka sopii kaikille. 

Királyfi

Sukupuoli: ruuna
Syntymävuosi: 1995
Rotu: Kisbéri (urheiluhevonen)

Kirahvi on farmin suurin hevonen: säkäkorkeus on huimat 178 cm. Kirahvi on leppoisa ja isoliikkeinen kaveri, joka sopii myös vähemmän ratsastaneille. 

Kisbéri -rotu on kotoisin Unkarista, 1800-luvulta. Se polveutuu unkarilaisista  hevosista ja täysiverisistä. Rotua käytetään lähinnä ratsuna ja urheiluhevosena.

Ilona

Farmimme sai uuden asukkaan 14.3.2012.  Aasi on suloinen ja lempeä, se sai nimekseen Ilona. Ilona on erittäin ihmisrakas ja hellyydenkipeä.

Helmi

Sukupuoli: tamma
Syntymävuosi
Rotu: unkarilainen puoliverinen

Kiva poni aikuiseenkin makuun. Pieni suuri poni tätiratsastajille, jotka haikailevat poniaikojen perään. 

Cap Horn Express

Sukupuoli: ruuna
Syntymävuosi: 2002
Rotu: amerikkalainen lämminverinen

Eetu pakkasi laukkunsa tammikuussa 2012 ja muutti Suomesta pustalle hevosten maanpäälliseen taivaaseen. Eetu on kevyt ja herkkä sekä ravitaustan takia vauhdikas ratsastaa, joten Eetu on vain vetäjien käytössä. Ei ratsastaville Eetu tarjoilee ravikärryjen kyytiä. Eetu on vetäjämme Eijan omistuksessa.

Betyár

Sukupuoli: ruuna
Syntymävuosi: 1999
Rotu: nóniusz

Betyár on tammalauman komea johtaja, joka sopii vauhdikkuutensa takia pareammin hieman kokeneemmille ratsastajille. Sitä käytetään myös valjakkohevosena.

Nóniusz -rotu on kotoisin Unkarista. Sitä on käytetty aikoinaan sotaratsuna taisteluissa. Rotu polveutuu Nonius Senior nimisestä ranskalaissyntyisestä orista, ja jalostukseensa käytettiin arabialaisia, lipizzoja, sekä englantilaisia hevosia.

Built with HTML5 and CSS3 | Copyright © 2017 Innatura Hungary Kft. 
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. | +36 30 964 8272 | HU-25753781