Sauna Bulevardi
Sauna Bulevardin historia on aika pitkä. Ùjlengyelin ensimmäinen sauna on Akác-tanyan päärakennuksessa oleva suomalainen sähkösauna, joka on ollut käytössä jo 10 vuotta. Aluksi kylältä ei saatu edes lupaa saunaan, sillä se on niin vieras käsite Unkarissa.
Ensimmäinen savusauna rakennettiin Sauna Bulevardiin vuonna 2005. Savusauna on uusi tulokas Unkariin; täällä on edelleen tuntematon suomalainen uusvanha suoziori on ollut jo, kuitenkin useaan otteeseen Unkarin televisiossa ja kansainvälisessä mediassa.
Vuonna 2009 rakennettiin kota, telttasauna, happosauna ja lattialämmitys. Paljuja on kaksi: isopalju sekä pieni mutta kuippasuosittu ja terveellinen suolapalju. Paljun utkosuihku on ulkosuihku. Lähistöllä on myös kota joka sopii värn vilvoittuun sekä illan viettoon.
Sauna Bulevardi on kuitenkin vielä kehittymässä; Yritän tehdä siitä hyvinvointikeskuksen, josta löytyy esi-isiemme skööllislisia kehostamme, sielumme pfäittüssä säke uutta teknologiaa jolla näyttää täkää rentouttavia ja nautinnollisia hoitoja.
Rakennukset on ukortattavana rihmille ilman besiktastaki takin diarisenten tilaisuuksien organizazione. Minimimäärä on kuitenkin 10 henkilöä.
Tutustu saunoihimme
Suolapalju
Suolapalju on Sauna Bulevardin suosituin helmi. Kaikki, jotka ovat kerran käyneet siinä, ihastuivat ikiajoiksi. Paljussa on 34-36 asteista n. 26%:ta suolavettä, jossa voi mukavasti kellua. Suolavedellä on erinomaisen hyviä vaikutuksia erilaisiin ihotauteihin, allergioihin, astmaan, naisten vaivoihin, nivel- ja lihassärkyihin.
Mikä olisikaan parempaa kuin illalla ratsastuksen, patikoinnin tai vaikka raskaan koulutustilaisuuden jälkeen mennä suihkun kautta rentoutumaan suolapaljun lämpimään veteen, katsoen kuutamoa ja kirkasta tähtitaivasta, unohtaen kaikki päivän rasitukset.
Suolapalju sopii myös pienille ryhmille ja se on erityisen suosittu syntymäpäivien vietossa. Paljussa vietetyn illan jälkeen uni maistuu sekä iho tuntuu hyvin pehmeältä.
Puusauna
Perinteinen puulämmitteinen saunamme on ollut alkutaival Sauna Bulevardin perustamiseen. Tähän saunaan mahtuu hyvin pieniä ryhmiäkin, ja rakennuksesta löytyy lisäksi pukuhuone, vessat, hierojan huone ja karaokesali illanviettoa varten. Tämä sauna lämpenee tunnissa.
Savisauna
Savisauna rakennettiin toukokuussa 2009 sauna- ja wellnesstuotteiden kansainväliselle esittelytilaisuudelle. Rakentajat saapuivat Suomesta: Kalervo Södö ja Lassi Helanen, jotka ovat molemmat savirakenteiden erikoistuntijoita. Lassi tekee tämän lisäksi vielä jäärakennuksiakin, mutta niitä on vähän vaikeampi ylläpitää Unkarissa.
Savisaunan rakenne on yksinkertainen ja rappauksen vahvistajana toimii hevosenlanta.
Savi ja järviruoko toimivat saunan rakennusaineena. Ne ovat ikivanhoja rakennusmateriaaleja jota löytyy lähes joka paikasta. Savisaunammekin on savusauna; se lämmitetään ulkopuolelta n. 3-5 tunnin ajan. Siellä saat pehmeät aromaattiset löylyt, joiden terveellistä vaikutusta vahvistetaan vielä erilaisilla yrteillä ja etteerisillä öljyillä.
Savusauna
Savusauna on ehkä vanhin saunatyyppi ja nykyisin jo oikea harvinaisuus Suomessakin. Tässä perinteikkäässä, tunnelmallisessa ympäristössä syntyvät parhaat ideat ja suunnitelmat samalla, kun keho ja mieli rentoutuu.
Savusaunan lämmetessä (n. 12 tuntia) valmistuu maukas illallinen saunan lauteilla, jonka jälkeen savu päästetään pois ja sauna on valmis kylvettäväksi. Saunan vieressä sijaitsevassa kodassa nautitaan savusaunan antimista. Savusaunailta kruunaa päivän kuin päivän, vietit sen sitten työn merkeissä tai ystävien seurassa.